Tähän on tultu. Tästä se alkaa, toivottavasti ei myös lopu: legitiimi syy maistella erilaisia ja mitä parhaimpia makuja sieltä sun täältä, useimmiten perin epäterveellisellä sisällysluettelolla tai ainakin ravinnesisällöllä varustettuna.
Blogin sisällöntuottajat eivät vielä ole valinneet standardiformaattia soppa-arvosteluun, joten sitä odotellessa kaikkien yhden lukijamme tulee tyytyä kiertoilmauksiin, sinne-tännepäinsyyksiin, Harrison-Stetsonin menetelmään sekä osittain puhtaaseen höpöhöpöön. Aistihavainnot kuitenkin pyritään ilmaisemaan sponsoreista riippumattomina, absoluuttisen subjektiivisina ja rehellisinä.
Schlappeseppel Kellerbier (pullo, 0,5 l)
Ihkaensimmäisen hörsittävän setin ylöskirjaamisen saa kunniakseen juureva germaanikaksikko Schlappeseppel & Duckstein, jotka toimitti maisteltavaksi juureva germaanivahvistuksemme suoraan juurevasta Germaniasta!
Schlappeseppel Kellerbier (pullo, 0,5 l)
on allekirjoittaneen maistamana ensimmäinen lajityyppinsä edustaja (joskaan asiasta ei ole täyttä varmuutta).
Visuaalis-spatiaalinen ensivaikutelma oli vehnäolutmainen aluksi suuren vaahtokukan takia, ja värikin oli mallia "samea keltaoranssi hiivahiutaleilla". Maku kuitenkin yllätti, sillä tukevasta banaanihiivaisuudesta ja kirpakasta vehnäisyydestä ei ollut tietoakaan; ensimmäiseksi mieleen juolahtivat adjektiivit "laadukas", "maltainen", sekä luonnehdinta "helposti juotava".
Vertailukohtaa muihin kaltaisiinsa ei ole, mutta suoraan sanoen ja eittämättä hörsisin tätä toistekin. Bittereissä ja (i)pa-oluissa riepoteltu kitalakeni olisi ehkä toivonut enemmän humalaa, mutta tuhti kukkaismaku ei - rehellisyyden nimissä - tähän oluttyyppiin kyllä sopisi.
Olut on pastöroimaton.
Duckstein (pullo, 0,5 l)
oli toinen tuliaisista. Paikallisesti ilmeisesti kohtalaisen arvostettu "artesaaniolut", joka tuli numeroidun sinettietiketin keralla. Punertavaa, laadukkaan ja tuhdin makuista, kaiketi altbieriksi luokiteltavaa oltta, joka ei jättänyt hirveästi toivomisen varaa. Paitsi ehkä toista pulloa. Ehkä turhan maltainen ja makea verrattuna humalointiin, mutta eriäväkin mielipide aiheesta kuultiin.
Loïc Raison Brut (pullo, 0,25 l)
Tätä lätinää kirjoittaessani tulin myös maistelleeksi
Loïc Raisonin pikkupullo-4-packeissa kaupattavan kuivan omenasiiderin, joka ei varsinaisesti yllättänyt fransmannien tapaan tanniinisella ensipuraisullaan, mutta vetinen jälkimaku nolotti hieman.
Hyvää silti, ja sentään oikealta maistuvaa siideriä.
Visuaalis-spatiaalinen ensivaikutelma oli vehnäolutmainen aluksi suuren vaahtokukan takia, ja värikin oli mallia "samea keltaoranssi hiivahiutaleilla". Maku kuitenkin yllätti, sillä tukevasta banaanihiivaisuudesta ja kirpakasta vehnäisyydestä ei ollut tietoakaan; ensimmäiseksi mieleen juolahtivat adjektiivit "laadukas", "maltainen", sekä luonnehdinta "helposti juotava".
Vertailukohtaa muihin kaltaisiinsa ei ole, mutta suoraan sanoen ja eittämättä hörsisin tätä toistekin. Bittereissä ja (i)pa-oluissa riepoteltu kitalakeni olisi ehkä toivonut enemmän humalaa, mutta tuhti kukkaismaku ei - rehellisyyden nimissä - tähän oluttyyppiin kyllä sopisi.
Olut on pastöroimaton.
Duckstein (pullo, 0,5 l)
oli toinen tuliaisista. Paikallisesti ilmeisesti kohtalaisen arvostettu "artesaaniolut", joka tuli numeroidun sinettietiketin keralla. Punertavaa, laadukkaan ja tuhdin makuista, kaiketi altbieriksi luokiteltavaa oltta, joka ei jättänyt hirveästi toivomisen varaa. Paitsi ehkä toista pulloa. Ehkä turhan maltainen ja makea verrattuna humalointiin, mutta eriäväkin mielipide aiheesta kuultiin.
 |
| Mirkut posettaa. |
 |
| Kellerbierin vaahto ja sameus. Lisänä hilpeä punaparta! |
 |
| Blogientryn kirjoitussiideri. |
Tätä lätinää kirjoittaessani tulin myös maistelleeksi
Loïc Raisonin pikkupullo-4-packeissa kaupattavan kuivan omenasiiderin, joka ei varsinaisesti yllättänyt fransmannien tapaan tanniinisella ensipuraisullaan, mutta vetinen jälkimaku nolotti hieman.
Hyvää silti, ja sentään oikealta maistuvaa siideriä.
